TYÖKYVYN PUHEEKSIOTTO – miksi tästä pitäisi puhua ja miten sen teen?

Miksi työkyvystä puhuminen on joskus hankalaa? Aihe on usein herkkä, koska työelämän vaatimukset ja kulttuuri tuntuvat edellyttävän, että työssä on pärjättävä. Näin ei kuitenkaan usein ole. Esimiehen tehtävänä on tunnistaa merkkejä siitä, että työntekijän työ ei sujukaan siten kuin aikaisemmin. Jotain pitäisi tehdä, mutta miten otan puheeksi?
 

Työkyvystä keskustelun tavoitteena on ennakoiden selvittää työkyvyssä tapahtuvaa heikentymistä ja pyrkiä hyvissä ajoin hakemaan keinoja työkyvyn tukemiseen.

Työpaikalla sovittu varhaisen välittämisen tai varhaisen tuen toimintamalli antaa esimiehelle työkaluja keskustella työntekijän kanssa, mikä työssä ei suju ja mitä työlle voidaan tehdä, jotta se paremmin vastaa työntekijän nykyistä työkykyä. Kun malli on kaikille tuttu, ei työntekijälle tule tunne, että häntä syytetään tai moititaan jostain.

Keskustelua ei voi käydä liian aikaisin. Pienetkin signaalit työntekijän tai työyhteisön suunnasta on hyviä merkkejä keskustelun aloittamiseksi. Tähän riittää jo huoli, että jotain on tapahtunut tai muuttunut. Keskusteluun on aina valmistauduttava huolellisesti ja työntekijän tunnettava myös toimintamalli, että kyseessä on hänen auttamisekseen tapahtuvasta toiminnasta. Työntekijä voi etukäteen jo tutustua keskustelupohjaan, jonka mukaan esimies aikoo keskustelua käydä läpi. Näin työntekijä voi myös valmistella vastauksiaan ja kommenttejaan.

Keskustellaan työstä, osaamisesta, työilmapiiristä, motivaatiosta ja asenteista. Terveydestä voidaan keskustella vain siltä osin, mitä työntekijä haluaa kertoa. Esimiehen parhaita työkaluja ovat kuuntelu ja aito välittäminen.

Keskustelu kirjataan ja tehdään jatkosuunnitelma etenemisestä. Työterveyshuollon mukaan ottaminen ainakin siinä vaiheessa, jos terveydentila vaikuttaa työn sujumiseen, on erittäin suositeltavaa, koska yhteistyöllä saavutetaan todennäköisimmin parhaat tulokset. Hyvä on muistaa myös, jos esimies tarvitsee tukea tai pohdintaa ennen keskustelua, niin oman esimiehen kanssa voi keskustella tai voi olla yhteydessä omaan työterveyshoitajaan.

– Johanna Gummerus (tth, sovellusasiantuntija)
Carita Arrimo, (tth)

Johanna Gummerus työskentelee sovellusasiantuntijana Työterveys Aallolla ja Työterveys Laineella.
Carita Arrimo on Työterveys Aallon työterveyshoitaja.

Sinua voisi kiinnostaa

Poikkeuksia joulukuun palveluajoissamme

Joulukuun ja vuoden vaihteen poikkeavat aukioloajat
Lue lisää >

Ajankohtaista Työterveys Laineella

Työterveys Laineen brändi uudistuu.
Lue lisää >

Miksi asiakkuuksien johtaminen on menestystekijämme?

Asiakkaamme ovat kumppaneitamme arvioimassa ja kehittämässä työterveyshuoltoa.
Lue lisää >